Arktikumissa järjestettiin Arktista vimmaa - elokuvafestivaalin alkamisen tiimoilta kulttuurifoorumi. Arktista Vimmaa- organisaation ja Taikalamppu - Lapin lastenkulttuuriverkoston järjestämässä tilaisuudessa käsiteltiin kulttuurin rahoitusta ja vaikutusta pohjoisella ulottuvuudella.
Avauspuheenvuoron piti Lapin liiton kehittämisjohtaja Maiju Hyry, joka näki kulttuurin tärkeäksi aluekehityksen tukijaksi. Hyry korosti EU:n merkitystä tapahtumien rahoittajana, ottaen esimerkiksi EU:lta tukea saaneen 'Velho-oopperan'. Seuraavana vuorossa ollut kulttuuritalouden tutkija Jouni Kaipainen Kokkolan yliopistokeskuksesta esitti perusteluja taiteen julkisen tuen säilyttämiselle ja kehittämiselle.
Rovaniemeläisen leikkikenttävalmistajan Lappset Group Oy:n tuotepäällikkö Reijo Koivulan ja HDP-filmsin Jani Johansénin puheenvuorot käsittelivät innovatiivisuuden soveltamista yritystoiminnassa. Molemmat esittivät esimerkkejä uuden teknologian tuloksellisesta valjastamisesta yrityksen käyttöön.
Kaksi tuntia kestänyttä foorumia seurasi paneelikeskustelu, jossa käsiteltiin mm. esitelmöitsijöille aiemmin esitettyjä kysymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti